ANNIINA VANAMO

Aamukahvi vaahdotetulla kauramaidolla ja kanelilla. Ulkona tuntureiden yllä yön jäljiltä täysikuu nautiskelemassa aamun ensisäteistä. En tiedä, voiko parempaa olla kuin kahvi näissä maisemissa.

Kylä on laskeutunut lokakuun hiljaiselon rytmiin. Lähes kaikki turistit ovat kaikonneet, vain muutaman auton täyttäen suosituimpia parkkipaikkoja. Lokakuun tuoma pysähtyneisyys on saanut minut pohtimaan arkea, elämää ja unelmia. Jos mietin elämää viiden vuoden päähän, miltä haluaisin sen näyttävän? Kysymys, johon en itsekään tiedä täysin vastausta. Isojen päätösten tekeminen on yllättävän vaikeaa. Elämässä on niin monia eri mahdollisuuksia, joista pitäisi osata valita oma polkunsa.

Alunperin meidän piti lähteä lokakuun alettua road tripille Norjaan, mutta nyt pohdittuamme asiaa tuntuu oikeastaan tärkeämmältä jäädä kotiin ja keskittää energia parsimaan kotia ja arkea kesän kiireiden alta Norjassa viilettämisen sijaan. Olisihan tässä vaikka mitä puuhaa, kun asiat ovat vain kasaantuneet ikään kuin pinoksi nurkkaan odottamaan muka sopivampaa hetkeä. Vaatekaappien uudelleen järjestelyä, kesävälineiden kuten kopukan ja suppilaudan laitto talviteloille, yleistä siivoilua ja ruoanlaittoon panostamista. Pitäisi varmaan pitää ihan jokin kunnon siivouspäivä näin alkuun. Koti kuntoon talveksi projekti. Lisäksi täytyisi käydä verkoilla, täydentämässä koiranruokavarastot Levillä sekä ehkä tehdä reissu pohjoisen sijasta etelään. Onhan näitä syyspuuhia tässä.

Lokakuun orvon näköisenä nököttävien tunturikoivujen ruskeansävyjen värittämä maisema on kaikessa karuudessaan rauhoittava. Ympärillä on vain hiljaisuutta, rauhaa sekä odotus talvesta. Tänä aamuna oli korkeimpien tuntureiden laille laskeutunut jälleen ohut harso lunta. Alhaalla kylän tuntumassa se näyttäytyi harmiksi vain vetenä.

En malta odottaa kunnon ensilunta saati kaamoksen alkua. Kaamos on ehkä lempivuodenaikani. Pimenevät päivät, vaaleanpunaisen sävyt, revontulten tanssi ja kirpsakka poskipäitä nipistävä pakkanen. Tänä talvena aiomme ainakin pilkkiä, ulkoilla ja käydä avannossa enemmän sekä käyttää iltaisin aikaa revontulten ja yötaivaan kuvailuun. Viime vuoden pentukuplan aikana vastaavat puuhat jäivät harmiksemme todella vähälle, joten tästä talvesta onkin aika ottaa kaikki ilo irti. Katsokaa nyt näitä talvikuvia, en keksi mitään kauniimpaa kuin kaamosajan sävyt tuntureilla. Saa nähdä, saammeko tänä talvena luistelukelejä. Olisi kyllä ihan huippua sekin. Toissa talvena pääsimme luistelemaan oikein olan takaa. Jopa minä opin pysymään pystyssä terien päällä alun vaikeuksista huolimatta.

Ehkäpä ennen kopukan talvikuntoon laittoa käymmekin vielä yhden reissun pyytämässä suurhaukea. Vedet ovat viilenneet ja kalan pitäisi liikkua hyvin. Viimeksihän pyysin 96 cm hauen, mikä oli jo valtava sekin. Jospa menisi tällä kertaa metri rikki. Olisi Yetille taas moneksi viikoksi hyvää ruokaa.

Toissapäivänä kävimme mutkan Ruotsissa, jossa kävin rannalla uimassa. Voin siis todeta, että oli tosiaan kylmää vettä. Sieltä se avantokausi lähestyy. Pitäisi alkaa käymään täällä kotosallakin enemmän uimassa, niin tottuisi ajoissa kylmän tuntuun. Toisaalta, sanoisin, että avoveden kylmäuintikausi tuntuu jopa itse talven avantoa pahemmalta. Kylmän tunne on niin hitaasti etenevä, kun joutuu hiljakseltaan kävelemään syvemmälle veteen tuulen piiskatessa valmiiksi kananlihalla olevaa ihoa. Avantoon pääsee taasen suoraan pulahtamaan. En kyllä malta odottaa, avannossa käymisessä vain on oma taikansa.

Mukavaa viikonloppua,

/Anniina