ANNIINA VANAMO

Aamukahvi vaahdotetulla kauramaidolla ja kanelilla. Ulkona tuntureiden yllä yön jäljiltä täysikuu nautiskelemassa aamun ensisäteistä. En tiedä, voiko parempaa olla kuin kahvi näissä maisemissa.

Kylä on laskeutunut lokakuun hiljaiselon rytmiin. Lähes kaikki turistit ovat kaikonneet, vain muutaman auton täyttäen suosituimpia parkkipaikkoja. Lokakuun tuoma pysähtyneisyys on saanut minut pohtimaan arkea, elämää ja unelmia. Jos mietin elämää viiden vuoden päähän, miltä haluaisin sen näyttävän? Kysymys, johon en itsekään tiedä täysin vastausta. Isojen päätösten tekeminen on yllättävän vaikeaa. Elämässä on niin monia eri mahdollisuuksia, joista pitäisi osata valita oma polkunsa.

Alunperin meidän piti lähteä lokakuun alettua road tripille Norjaan, mutta nyt pohdittuamme asiaa tuntuu oikeastaan tärkeämmältä jäädä kotiin ja keskittää energia parsimaan kotia ja arkea kesän kiireiden alta Norjassa viilettämisen sijaan. Olisihan tässä vaikka mitä puuhaa, kun asiat ovat vain kasaantuneet ikään kuin pinoksi nurkkaan odottamaan muka sopivampaa hetkeä. Vaatekaappien uudelleen järjestelyä, kesävälineiden kuten kopukan ja suppilaudan laitto talviteloille, yleistä siivoilua ja ruoanlaittoon panostamista. Pitäisi varmaan pitää ihan jokin kunnon siivouspäivä näin alkuun. Koti kuntoon talveksi projekti. Lisäksi täytyisi käydä verkoilla, täydentämässä koiranruokavarastot Levillä sekä ehkä tehdä reissu pohjoisen sijasta etelään. Onhan näitä syyspuuhia tässä.

Lokakuun orvon näköisenä nököttävien tunturikoivujen ruskeansävyjen värittämä maisema on kaikessa karuudessaan rauhoittava. Ympärillä on vain hiljaisuutta, rauhaa sekä odotus talvesta. Tänä aamuna oli korkeimpien tuntureiden laille laskeutunut jälleen ohut harso lunta. Alhaalla kylän tuntumassa se näyttäytyi harmiksi vain vetenä.

En malta odottaa kunnon ensilunta saati kaamoksen alkua. Kaamos on ehkä lempivuodenaikani. Pimenevät päivät, vaaleanpunaisen sävyt, revontulten tanssi ja kirpsakka poskipäitä nipistävä pakkanen. Tänä talvena aiomme ainakin pilkkiä, ulkoilla ja käydä avannossa enemmän sekä käyttää iltaisin aikaa revontulten ja yötaivaan kuvailuun. Viime vuoden pentukuplan aikana vastaavat puuhat jäivät harmiksemme todella vähälle, joten tästä talvesta onkin aika ottaa kaikki ilo irti. Katsokaa nyt näitä talvikuvia, en keksi mitään kauniimpaa kuin kaamosajan sävyt tuntureilla. Saa nähdä, saammeko tänä talvena luistelukelejä. Olisi kyllä ihan huippua sekin. Toissa talvena pääsimme luistelemaan oikein olan takaa. Jopa minä opin pysymään pystyssä terien päällä alun vaikeuksista huolimatta.

Ehkäpä ennen kopukan talvikuntoon laittoa käymmekin vielä yhden reissun pyytämässä suurhaukea. Vedet ovat viilenneet ja kalan pitäisi liikkua hyvin. Viimeksihän pyysin 96 cm hauen, mikä oli jo valtava sekin. Jospa menisi tällä kertaa metri rikki. Olisi Yetille taas moneksi viikoksi hyvää ruokaa.

Toissapäivänä kävimme mutkan Ruotsissa, jossa kävin rannalla uimassa. Voin siis todeta, että oli tosiaan kylmää vettä. Sieltä se avantokausi lähestyy. Pitäisi alkaa käymään täällä kotosallakin enemmän uimassa, niin tottuisi ajoissa kylmän tuntuun. Toisaalta, sanoisin, että avoveden kylmäuintikausi tuntuu jopa itse talven avantoa pahemmalta. Kylmän tunne on niin hitaasti etenevä, kun joutuu hiljakseltaan kävelemään syvemmälle veteen tuulen piiskatessa valmiiksi kananlihalla olevaa ihoa. Avantoon pääsee taasen suoraan pulahtamaan. En kyllä malta odottaa, avannossa käymisessä vain on oma taikansa.

Mukavaa viikonloppua,

/Anniina

Ruskan lämpöä hehkuva maisema alkaa olla tipotiessään ja tilalle on hiipinyt lokakuusta kertova harmaus ja hiljaisuus. Suurinosa tunturikoivuista on pudottanut lehtensä, vain muutaman itsepintaisen yksilön pitäen yhä kiinni ruskapuvustaan. Ruska ei tänä vuonna ollut ehkä niin runsas kuin aiempina vuosina ja pääväri oli enempi kellertävä kuin punertava, mutta pitkäkestoinen se ainakin oli. Alhaalla vielä kuva Norjan puolen ruskasta parin päivän takaa, jolloin uutta luntakin oli laskeutunut hunnuksi vuorille. Jopa Saana sai hennon valkoisen peitteen, mutta lämmin sää sai sen sulamaan varsin nopeasti. Saa nähdä, milloin saamme oikean ensilumen Kilpisjärvelle. En malta odottaa sitä. Lumi tekee kaikesta aina kauniimpaa valaistessa koko maisemaa valkoisella hohteellaan.

Eilen kävimme viemässä illasta verkot vesille. Laitoimme tällä kertaa kolmen verkon sijaan neljä, nyt ainakin luulisi tulevan hyvin kalaa sekä meille että Yetille. Oli kyllä aivan poikkeuksellisen lämpimän tuntuinen verkonvientikeli näin lähes lokakuuksi.

Aamulla kömmin unenpöpperössä Yetin kanssa neljän aikaan pihalle ja kuinkas ollakaan, jälleen aivan huikea revontulishow käynnissä. Juotuani kahvit ja Joonaksen herättyä lähdimme vielä pidemmälle lenkille kylälle. Otsalamppujen valossa kävelimme jo uudeksi vakilenkiksi muodostuneen aamukierroksemme. Rakastan meidän rauhallisia kyläkävelyitä aamutuimaan. Silloin tuntuu ikään kuin muu kylän väki olisi vielä unessa ja olisimme ainoita hereillä. Tänään aamun hiljalleen kirkastuva taivas sai lisäksi vaaleanpunaisen vivahteita.

Juotuani vielä toiset kahvit Joonaksen seurana lähdimme kokemaan eilen laskemiamme verkkoja. Aamu tuntuikin jo iltaa kirpsakammalta ja sain varustautua ihan pipon ja lapasten kera. Soudeltuani tyynen järven niemen kärkeen alkoi Joonas kokemaan verkkoja. Ensin nousi muutama pienehkö siika, sitten verkot sykkyrälle sotkenut hauki ja vielä lisää siikoja. Yhteensä kahdeksan kalaa eli aivan hyvä saalis. Kyllä oli Yetillä hymy korvissa, kun kalakassi nostettiin eteiseen.

/Anniina

Ruskan silmiä hivelevä väriloisto on antanut tänä syksynä odotuttaa itseään hiukan tavallista kauemmin. Maaruska sen sijaan on ilahduttanut kulkijaa pidempään varvikoiden punastellessa ujosti keskellä yhä kesän viherryksen rippeistä itsepintaisesti kiinni pitäviä tunturikoivuja. Liekö tämä liian lämmin sää vai mikä syynä vaisumpiin väreihin. Näin olen ainakin lukenut, että yöpakkaset vauhdittaisivat ruskan etenemistä ja niitähän meillä ei tänä syksynä ole ollut. Saa nähdä, saammeko vielä nähdä toivomamme oranssin hehkun vai ehtiikö syysmyräkkä viedä tunturikoivujen hentoiset lehdet mennessään. Meidän pihapuut alkavat ainakin jo näyttää surullisilta tuulen riepoteltua muutamia iloisesti loistavia puita. Hiukan apeana sitä katsoo, kuinka koivut nököttävät jo orvon näköisenä vailla vielä hetki sitten värikkäänä hehkuvia lehtiään.

Ruska tuntuu melkein isommalta sesongilta Kilpisjärvellä kuin kesä. Ei nyt oikeasti, mutta kyllä täällä turisteja piisaa. Parkkipaikat ovat notkuneet autoja teiden reunoille asti ja turistibusseja on vilissyt ympäriinsä. Ymmärrän hyvin, miksi ihmiset lähtevät metsästämään ruskaa pohjoiseen. Onhan se nyt sanoinkuvaamattoman kaunista aikaa. Värien kirjo lämmittää mieltä lähes yhtä paljon kuin retkellä nautittu kuuma kermavaahtokaakao. Se on erityistä ja tuntuu lyhykäisyydessään harvinaislaatuiselta. Yritän painaa jokaisen ruskan värittämän hetken tiukasti mieleeni tulevia harmaita päiviä varten.

Vaikka värien kirjo ei vielä päivällä ole päässyt huippuunsa, on yötaivas paljastanut jo kauneimmat salansa. Vihdoin minulla koitti vapaat, jolloin illaksi oli luvattu kirkasta sekä hyviä revontuliennusteita. Menimme siis tavalliseen tapaan aikaisin nukkumaan ja laitoimme kellon soimaan yhdeksitoista illalla. Joonas meinasi, ettei siellä mitään ehkä näkyisikään, vaan suostuttelin hänet silti lähtemään ulos yöseikkailulle ja kyllä kannatti. Katsokaa nyt, voiko mitään kauniimpaa olla. Yeti ei revontulista niin piitannut, vaan käytti aikansa rannassa loiskuttelemalla vettä ympäriinsä. Minäkin sain tästä osani. Hyvin kuitenkin meni tämä yöllinen ulkoilu, vaikka olikin aluksi melko hämillään, miksi ihmeessä lähdemme kesken unien ulos. Kyllä Yetistä revontulikoira koulitaan, vielä kun saisi hänet pysymään kuvissa paikoillaan, vaan on sellainen touhottaja. Saatiin me yksi yhteiskuva kuitenkin 🙂

/Anniina

Huomenta! Hörpin tässä juuri aamukahviani ja ajattelin tehdä pikaisen välipäivityksen, koska olen niin innoissani. Kävimme nimittäin juuri Yetin kanssa ulkona ja näin kauden ensimmäisten revontulten tanssahtelevan aamu neljän taivaalla täysikuun rinnalla. Ne kestivät tosin harmikseni vain hetken, en ehtinyt kuin viedä Yetin takaisin sisälle, kun reposet olivat jo laantuneet. Olen silti niin kiitollinen. En olisi jaksanut kesken työviikon valvoa revontulten takia, mutta tällä kertaa aikaisin herääminen palkittiin. Tästä se kausi alkaa, pohjoisen katuvalot on sytytetty.

Ihanaa päivää kaikille,

Anniina

Rakastan hitaita aamuja – sellaisia aikaisia aamuja, kun tuntuu kuin muu maailma vielä nukkuisi. Pidän siitä pysähtyneisyyden tunteesta. Ei ole vielä kiirettä mihinkään ja saan nautiskella kahvini rauhassa lukien kirjaa. Nykyisin hitaat aamuni ovat tosin vähän koetuksella meidän teini-ikäisen pörröpalleron takia. Yeti on aamuisin nimittäin todella valtavan energiapiikin valtaama. Huomiota pitäisi saada koko ajan. Siinä ei kirjoja oikein lueta tai kahveja syliin läikkymättä nautiskella. Ehkä vielä jonain päivänä.

Tänään heräsin tavalliseen tapaani ajoissa, jopa liian ajoissa vapaapäiväksi. Päätin kuitenkin käyttää aamun tehokkaasti, jotta ehtisimme myöhemmin päivällä marjaan. Siivosin siis vähäsen ja tein Yetille lisää kasvispullia. Tällä kertaa keittelin sekaan porkkanaa, salaattia, kurkkua, kesäkurpitsaa ja pinaattia. Yetin masu kiittää. Kaupungissa asuessa tulisi varmaan helposti laiskistuttua ja ostettua kasvispullat suoraan prisman pakasteesta, vaan täällä on pakko aina priorisoida, mitä lähtee alempaa Leviltä hakemaan. Toisaalta olen jopa tykännyt tehdä kasvispullat itse, se on ihan mukavaa pientä ajanvietettä.

Ei, ruska ei ole vielä muutamassa yössä kerennyt maalaamaan maisemaa oranssiksi. Ajattelin vain fiilistellä tässä postauksessa vanhoja ruskakuviani. Meillä on pihassa tällä hetkellä muutama todella nätti ja värikäs puu, mutta muuten saamme vielä tovin odotella ruskan etenemistä täyteen loistoonsa. Ruskan etenemistä on kyllä ilo seurata. Jo muutamassa päivässä ehtii huomata eroja maisemassa. Tunturikoivut alkavat hiljalleen luopua kesäasuistaan kesäisen vihreiden lehtien vaihtuessa vähitellen maaston vihreiksi ja lopulta kirkuvan keltaisiksi – kuin syksyn ilosanomaa huutaen. Ihan jännittää nähdä, millainen värien hehku meitä tänä vuonna ympäröikään. Toinen asia, mitä en malta odottaa on ensilumi. Tarkoitan nyt ihan ensimmäistä tuntureille laskeutuvaa ohutta huntua, en pysyvää lunta. Norjassa saimme jonkin aikaa sitten nähdä vuorille laskeutuneen kauniin harson, vaan mikään ei ole kauniimpaa kuin lämpimän ruskan ja puhtaan valkoisen lumihunnun yhdistelmä.

Käytyämme mustikassa voin vain todeta reissun olleen farssi. Olimme liian väsyneitä koko hommaan ja meidän mustikkapaikalla ei enää edes ollut kunnolla mustikkaa. Ne vähät mitä löysimme olivat kutistuneen ikään kuin valmistautuen jo odottamaan talven tuloa. Univajeen painama askelkin hidasti menoa tunturikoivikossa aivan mahdottomasti, joten päätimme siirtää marjojen keruun seuraavaan päivään, sekä vaihtaa mustikan suosiolla suoraan kaarnikkaan eli variksen marjaan. Joonas kävi kuitenkin ostamassa yläkerran ravintolasta meille lohdutuspalkinnoksi päiväkahvimunkit, aivan valtavat ja aivan valtavan herkulliset sellaiset. Päiväkahvien jälkeen otimmekin kunnon päikkärit, juuri sen mitä keho puskissa ravaamisen sijaan oikeasti kaipasi. Huomenna uusi yritys.

/Anniina

Kilpisjärvellä odotellaan ruskaa saapuvaksi. Viime vuonna koivunruskaruoste valtasi tunturikoivut alkusyksystä ja missä tahansa liikkuikin saivat vaatteet ihanan kellertävän kuorrutteen. Tänä syksynä ei onneksi tarvitse pöllyytellä vaatteita ruosteesta, vaan nyt odottelemme innolla maiseman värjäytymistä lämpimän sävyihin. Maaruskaa on jo paikoin sekä pientä kellerrystä puissa, mutta vielä maiseman yleisilme on kuitenkin enempi kesäisen vihertävä. Itseasiassa sääkin on muuttunut lähes kesäiseksi. Viime viikolla saimme nauttia raikkaan kirpsakoista syyspäivistä, mutta nyt mittari näyttää päälle 20 astetta.

Marjassa olemme käyneet sen verran, että saimme tehtyä noin kaksi litraa hillahilloa varastoon talveksi. Mustikkaa sekä uutena kokeiluna variksen marjaa pitäisi vielä kerätä hilloksi. Pakkaseen meillä ei mahdu mitään, sillä Yetin raakaruoat ovat vallanneet sen. Voi olla, että ensi vuonna joudumme satsaamaan uuteen pakastimeen, mikäli mielimme säilöä itsellemmekin jotain.

Lisäksi olemme käyneet sekä verkoilla että vetouistelemassa. Nyt kun Yeti on tosiaan siirtynyt nappuloista raakaruoalle, on ollut kiva olla kalan osalta omavarainen ja saada itse haalittua ruokaohjelman kala-annokset kasaan kaupan valmispötköjen sijaan. Viimeksi saimme noin kolmen viikon edestä Yetille haukea.

Tänä aamuna kävin pitkästä aikaa uimassa. Syyskuussa on hyvä aloittaa pulahtelut, niin saa rauhassa totuteltua kehoa kylmään. En malta odottaa avantokauden alkua. Voisin tehdä kokonaisen postauksen avantouinnin ihanuudesta, ehkä vielä teenkin. Toivon, että tänä talvena saisimme ylläpidettyä avantoa paremmalla menestyksellä kuin aiempina vuosina. Viime vuonna kävi niinkin klassisesti, että parin myräkän ja kovemman pakkaspäivän jälkeen avanto pääsi umpeutumaan täysin. Vaatii oikeasti todella paljon vaivannäköä ylläpitää itse tehtyä avantoa. Tänä talvena on pakko yrittää uudelleen, sillä rakastan avantouintia. Se antaa niin paljon jaksamista arkeen.

Uinninjälkeiseksi aamupalaksi tein alkaneen syyskuun kunniaksi omena-kaurapaistosta, siitä tulee aina niin syksyinen fiilis.

Ihanaa syksyn aikaa ja ruskan odotusta kaikille,

Anniina